keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Uusi yliopistolaki muuttaa myös halloped-valintoja

SYL järjesti viime viikolla koulutuksen liittyen hallinnon opiskelijaedustajien valintaan tulevaisuudessa. Selvää on ainakin se, että valinnat tulee hoitaa entistä paremmin ja samalla periaatteella kaikissa ylioppilaskunnissa.


Halloped-valinnat tiedekuntaneuvostoihin, yliopiston hallitukseen ja opintotukilautakuntaan kuuluvat ylioppilaskunnan hoitamien julkisten hallintotehtävien piiriin. Uuden lain myötä niissä on entistä tarkemmin noudatettava hallintolakia sekä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettua lakia. Kaiken toiminnan lähtökohtana tulee olla avoimuus, puolueettomuus, yhdenvertainen kohtelu sekä tarkoituksenmukaisuus. Lisäksi yhdenvertaisuuden noudattamisessa on huomioitava tasa-arvolaki.


Halloped-toiminnan kehittämistä on ylioppilaskunnassa mietitty pitkään. Viime vuoden toisen kopo-vastaavan kanssa pähkäilimme asiaa useaan otteeseen, mutta konkreettiset toimet jäivät uupumaan. Loppuvuodesta toteutetun halloped-kyselyn mukaan tarvetta olisi yhteisille tapaamisille, vertaistuelle ja tsemppaukselle. Etenkin tuo tsemppaus jää ylioppilaskunnalta harmittavan olemattomiin. Ylioppilaskunta valitsee hallopedit sekä täydentää paikkoja tarpeen tullen, mutta kiitokset ja muu yhteistyö on vähäistä.


Kyselystä nousi myös esille epätietoisuus halloped-oppaan olemassaolosta. Sen tunnetuksi tekemiseen tulisikin panostaa ja muistaa jakaa opas myös kesken kauden valituille hallopedeille.

Kyselyn mukaan halloped-opas oli monille täysin tuntematon, joten sen jakamiseen ja siitä infoamiseen tulisi jatkossa myös panostaa. Myös Savonlinnan kampuksen koulutus- ja tapaamistarve tulisi huomioida.


Itä-Suomen yliopistossa yliopiston hallituksessa ja tiedekuntaneuvostoissa on entistä vähemmän opiskelijaedustajia. Valta ja vastuu kasvavat samalla. Siksi onkin tärkeää löytää toimivia ratkaisuja ja käytäntöjä niin hallopedien valintaan, koulutukseen kuin yhteydenpitoon. Myös hallopedien ja ylioppilaskunnan suhdetta tulisi lähentää. Kynnys kysyä neuvoa ja tukea esimerkiksi koso-sihteeriltä tai hallitusvastaavilta pitäisi olla mahdollisimman matala. Tapaamiset ovat tärkeitä ja niitä tulisi olla riittävän usein. Myös jonkinlainen yhteinen kanava hallopedien keskustelulle olisi tarpeen. Se voisi olla foorumi ylioppilaskunnan sivuilla tai vaikkapa blogi, nyt kun sellainen saatiin ylioppilaskunnallekin tehtyä :)


Hyviä vinkkejä toiminnan kehittämisestä ja muitakin toiveita otetaan ilolla vastaan.



terveisin kopo-vastaava Niina

Halloped-opas

cc.joensuu.fi/~koposopo/kopo/hopas.php


SYL:n wiki-valintaopas

valintaopas.syl.fi/index.php5?title=Etusivu

Alkuvuoden kuulumisia

Ylioppilaskunnan alkuvuosi on ollut kiireinen, mutta antoisa. Tällä hetkellä päällimmäisenä kaikilla on mielessä ensi vuonna toimintansa aloittava Itä-Suomen Yliopiston Ylioppilaskunta eli ISYY. Uuden ylioppilaskunnan myötä tulee moni asia muuttumaan, mutta yhdistyminen tuo opiskelijoille varmasti paljon uusia mahdollisuuksia. Ensimmäinen ja varmaan tällä hetkellä konkreettisin muutos on tänään ensimmäisen kerran ilmestynyt Itä-Suomen ylioppilaslehti Uljas. Joensuussa ei enää omaa ylioppilaslehteä ole, mutta kampustoimittajamme pitää varmasti huolen siitä, että Joensuu tulee myös jatkossa näkymään Uljaan sivuilla. Ensi viikonloppuna KYY:n eli Kuopion Yliopiston Ylioppilaskunnan ja JoYY:n hallitukset ja työntekijät kokoontuvat Muuruvedelle viettämään Uljasta ISYY-seminaaria, jossa on tarkoitus puida yhdistymistä ihan käytännön tasolla. Tarkoitus olisi tutustua paremmin tuleviin ylioppilaskuntakumppaneihimme ja tiivistää yhteistyötä jo nyt mahdollisimman paljon.

Tämän vuoden aikana hallitus on ehtinyt puuhata jo monenlaista. Hallitus edusti lähes täysimääräisenä SYL:n eli Suomen ylioppilaskuntien liiton Avausseminaarissa Kiljavalla 2.-3.2. Avausseminaarissa eri sektorien toimijat tapasivat toisiaan ja kävimme yhdessä läpi ajankohtaisia yliopisto-opiskelijoita koskevia asioita. Itse osallituin viestintäsektorin tapaamiseen ja puhuimme muun muassa tiedotuksesta ja SYL:n tulevista uudistetuista internet-sivuista, joiden olisi tarkoitus palvella jäseniä entistä paremmin.

Viime viikon torstaina ja perjantaina oli sitten järjestökoulutuksen vuoro. Järjestökoulutuksen eri koulutuksiin toivottiin osanottajia kaikkien ainejärjestöjen hallituksista ja osallistujia olikin ihan mukavasti. Koulutuksissa käytiin läpi paljon tärkeää asiaa ainejärjestöjen toiminnan pyörittämiseen liittyen, ja uskoisinkin, että kaikki saivat jotain koulutuksista irti.

Perjantai-iltana olivatkin sitten vuorossa järjestösitsit joiden aiheena oli tänä vuonna juhlakimara, eli kävimme vuorotellen läpi kaikki vuoden juhlat pika vauhtia. Sitseillä vieraili muun muassa Joulupukki suoraan Koskenkorvatunturilta sekä ylioppilaskunnan maskotti Karhu. Sitsit onnistuivat oikein hyvin ja kaikilla oli ilmeisen hauskaa. Kiitoksia vain tapahtumatyöryhmälle ja ainejärjestöjen tapahtumavastaaville sitsien käytännön toteuttamisesta. :)

Kuulumisiin taas piakkoin,
Hallituksen jt-vastaava,
Mari

tiistai 17. helmikuuta 2009

Ylioppilaskunnalle oma blogi

Hei,

luet juuri Joensuun Yliopiston Ylioppilaskunnan eli tuttavallisemmin JoYY:n uutta blogia. Ylioppilaskunnalle on tärkeää, että myös kaikki jäsenemme saavat halutessaan tietoa siitä, mitä ylioppilaskunnassa oikein puuhataan. Ylioppilaskunnan arkeen mahtuu monenmoista tapahtumaa ja toimintaa, aina poliittisista kannanotoista bileisiin. Blogiin onkin tarkoitus jatkossa kirjoitella ylioppilaskunnan hallituksen ja sitä kautta koko ylioppilaskunnan kuulumisia. Jokainen hallituksen jäsen kirjoittaa blogiin vähintään kerran kuussa, joten jokaiselta sektorilta on tulossa paljon mielenkiintoista luettavaa lähiaikoina.

Ylioppilaskunta vaikuttaa tavallisen opiskelijan arkeen yllättävän paljon. Ylioppilaskunta saattaa näyttäytyä ulkopuolelle etäisenä ja tuntemattomana yhteisönä, mutta on hyvä muistaa että me kaikki ylioppilaskunta-aktiivitkin olemme aivan tavallisia opiskelijoita, jotka pyrkivät toimimaan meidän kaikkien parhaaksi. Ylioppilaskunnan tekemä edunvalvontatyö on tärkeää, sillä pyrimme yhdessä ajamaan meidän kaikkien joensuulaisten yliopisto-opiskelijoiden asioita. Kaikki Joensuun yliopiston opiskelijat ovat yhtälailla ylioppilaskunnan jäseniä, ja kaikilla on halutessaan mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Ylioppilaskunnan hallituksen jäseniin ja työntekijöihin voi ja kannattaa ottaa yhteyttä, autamme mielellämme aivan kaikissa asioissa.

Yhteystietoja ja muuta ajankohtaista asiaa löytyy ylioppilaskunnan verkkosivuilta:
www.joyy.fi

Tervetuloa viihtymään blogimme parissa!

Ylioppilaskunnan hallituksen järjestö- ja tiedotusvastaava
Mari Holopainen
jtvastaava@joyy.fi