perjantai 6. maaliskuuta 2009

Sopo-kuulumisia

Alkuvuosi sosiaalipoliittisessa toiminnassa on lähtenyt monipuolisesti käyntiin. Ylioppilaskunnan sosiaalipoliittinen jaosto on kokoontunut kaksi kertaa ja kokouksissa on pääasiassa suunniteltu tulevan vuoden tapahtumia. Helmikuun kokouksessa oli vieraana pari nuorta kaupungin valtuuston päättäjää kertomassa omista luottamustehtävistään ja yleisesti Joensuun kaupungin asioista. Maaliskuun kokous pidetään yhteisesti koulutuspoliittisen jaoston kanssa 24. päivä ja silloin vieraaksi saamme Amica-ravintolan henkilökuntaa. Tervetuloa kaikki mukaan kuuntelemaan asiaa yliopistoruuasta ja – ruokalasta! :)

Viime syksynä sopo-jaosto aloitti alkoholittomien hengailuiltojen järjestämisen ja samaa jatketaan myös vuonna 2009. Alkoholittomia hengailuiltoja järjestetään kerran kuukaudessa yhteistyössä Joensuun evankelisluterilaisen seurakunnan kanssa. Hengailuillat ovat avoimia aivan kaikille! Hengailuiltojen tarkoituksena on tarjota opiskelijoille tila, pientä syötävää ja mahdollisesti jotain tekemistä, jonka ääressä tavataan uusia ihmisiä ja ollaan vaan ja vietetään iltaa. Tänä vuonna hengailuiltoja on pidetty kaksi kappaletta. Tammikuussa pelailtiin lautapelejä ja helmikuussa vietettiin laskiaisiltaa, eli laskettiin mäkeä ja lopuksi tultiin Ylioppilaskunnan tiloihin saunomaan, syömään laskiaispullia ja juomaan kuumaa kaakaota. Seuraava hengailuilta pidetään 16.3. jolloin teemana on pääsiäinen. Paikalla on oppilaitospastori Tiina Tarnanen sekä Joensuun ortodoksisen seurakunnan pappi Iivo Suvanto.

Alkuvuodesta Ylioppilaskunnan hallitus kävi SYL:n avausseminaarissa Kiljavalla, jossa tuli myös paljon sopo-puolen asiaa. Kaksipäiväisessä tapahtumassa yksi tärkeimmistä puheenaiheista oli YTHS:n rahoitus; kuinka YTHS:n toiminta sopeutetaan järkevällä tavalla? Tutkintorakenteen uudistus vei YTHS:ltä asiakkaita, joten nyt mietitään joudutaanko YTHS:llä karsimaan resursseista ja kuinka se tapahtuu. Joensuussa tilanne ei ole paha, mutta keskustelua täälläkin on YTHS:n päässä käyty. Asiasta keskustellaan valtakunnallisesti ja paikallisesti koko kevät. Ylioppilaskunnille SYL järjestää oman YTHS-kyselytunnin ensiviikolla 12.3. ja myös huhtikuun SYL:n tapaamisessa asiasta keskustellaan varmasti paljon.

Muutamia tapahtumia, joissa sopo-sektori on tänä keväänä mukana: 18. päivä maaliskuuta vietetään Carelialla järjestöpäivää, jossa sopojaosto on tavattavissa. Huhtikuun 7. päivä järjestetään kevään sopo-päivä, johon on tulossa paljon hyvinvointiin liittyvää asiaa. Tervetuloa keskustelemaan ja kuuntelemaan opiskelijan hyvinvoinnista! Uusia ideoita, toiveita ja ajatuksia otetaan muutenkin vastaan sopo-asioihin liittyen. :)

Terveisin

Sopo-vastaava Kaisu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti