perjantai 10. huhtikuuta 2009

Ylioppilaskunnalle uusi puheenjohtaja

Joensuun Yliopiston Ylioppilaskunnan edustajisto äänesti epäluottamuslauseen hallituksen puheenjohtaja Markus Kytölälle 8.4.2009. Luottamuskysymys hyväksyttiin tiukan äänetyksen päätteeksi äänin 13-16.

Luottamuskysymyksessä oli kysymys puheenjohtajan kuulumisesta rasistisena
suljettuun Facebook-ryhmään. Edustajisto painotti facebook-ryhmään liittymisestä seuranneen kohun negatiivista vaikutusta ylioppilaskunnan maineeseen. Kytölän toiminta puheenjohtajana sai kiitosta, mutta negatiivinen julkisuuskuva nähtiin riittävän painavana syynä epäluottamuslauseen antamiselle. Edustajiston mukaan Kytölä ei enää nauttinut edustajiston luottamusta.

Epäluottamuslauseen myötä koko hallitus vapautettiin tehtävistään. Uusi hallitus valittiin saman kokouksen aikana. Hallituksen kokoonpano on lähes sama kuin aiemmin, mutta hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Perttu Koistinen (oik.) ja hallitusta täydentämään valittiin Hannu Tiusanen (kesk.). Ylioppilaskunnan hallitus on siis nyt yhdeksän henkinen. Koistinen toimi viime vuonna ylioppilaskunna hallituksen kulttuuri- ja kansainvälisyysvastaavana. Koistinen on myös Joensuun Opiskelevien Porvareiden puheenjohtaja. Hannu Tiusanen vaikuttaa ylioppilaskunnan lisäksi muun muassa Joensuun Keskustaopiskelijoiden hallituksessa.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

JoYY - Syrjinnästä vapaa ylioppilaskunta

Hei kaikki!

Hallitus päätti kuluneella viikolla, että JoYY julistautuu syrjinnästä vapaaksi ylioppilaskunnaksi. Yhdenvertaisuus.fi- sivustolta löytyvä ”syrjinnän, kiusaamisen ja häirinnän vastainen tiedotuskampanja, jonka avulla organisaatiot ja työyhteisöt tuovat julki sitoutumisensa syrjimättömyyden periaatteeseen” on ehdottomasti meidänkin asia. Tässä linkki sivuille, lue lisää: http://www.yhdenvertaisuus.fi/suomi/syrjinnasta_vapaa_alue/

Koko hallitus oli yksimielisesti sitä mieltä, että ylioppilaskunta voi tässä asiassa toimia suunnannäyttäjänä ja korostaa syrjinnän esiintyvän monessa muodossa, eikä niistä mitään tule hyväksyä. Paitsi suoranaisen, aktiivisen syrjinnän vastustamisena, asia tulisi käsittää myös laajemmin: Jokapäiväisenä erilaisuuden ymmärtämisenä, moniarvoisuuden vaalimisena, avoimuutena, kaikkien mukaan ottamisena ja mm. toistemme auttamisena.

Saamme toivottavasti vielä tämän kuun aikana toimistolle virallisen SYRJINNÄSTÄ VAPAA ALUE- kyltin, joka tulee näkymään kaikille toimistolla vieraileville ihmisille.


Markus Kytölä
Hallituksen puheenjohtaja