sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Opiskelijoiden liikunta

Hei,

Syksyn liikuntailtapäivä on takana päin, joka meni erittäin hienosti. Opiskelijoiden osallistuminen liikuntailtapäivän liikuntalajeihin oli aktiivista ja liikuntailtapäivän illan bileisiin Nightiin osallistui noin 1 300 henkilöä. Liikuntailtapäivän tarkoituksena on kannustaa toisaalta opiskelijoita kokeilemaan uutta lajia tai tutustumaan paikalliseen liikuntapaikkaan, toisaalta tuoda urheiluhenkeä turnausmuotoisesti joukkuelajeissa. Syksyn liikuntailtapäivässä jalkapallon kilpasarjaan osallistuivat 8 kovatasoista joukkuetta sekä rentosarjaan 12 innokasta joukkuetta.

Opiskelijoille on tarjottava kattavat liikuntamahdollisuudet opiskelujen ajaksi. Tämä on tärkeää opiskelijoiden henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin ja terveyden turvaamiseksi. Liikkuminen tuo jaksamista opiskeluun ja pitää motivaatiota yllä. Itsekin on muistettava, että myös kiireiden keskellä on erittäin tärkeää pitää säännöllinen liikkuminen yllä. Liikunnasta ei pidä tingiä!

Opiskelijoiden liikunnassa on hyvin tärkeää ottaa huomioon erilaiset liikkujat. Toisaalta on kannustettava liikuntaa harrastamattomia kokeilemaan uusia liikuntalajeja, toisaalta turvattava liikuntaa harrastavien liikuntamahdollisuudet. Toki huippu-urheilijoidenkin asema on turvattava, jotta he pystyvät yhteensovittamaan urheilun ja opiskelun.

Tulevassa Itä-Suomen Yliopistossa on tarkoitus kehittää opiskelijoiden liikuntapalveluja. Monessa yliopistokaupungissa yliopisto on vastuussa opiskelijoiden liikuntapalveluista, mikä on mielestäni hyvä asia, koska ylioppilaskunnalla yksin ei ole resursseja liikuntapalvelujen kattavan järjestelmän luomiseen. Joensuussa ylioppilaskunta on vastuussa opiskelijoiden liikuntapalveluista.

Opiskelijoiden liikuntapalvelut on koottava yhteen, jotta uudet opiskelijat löytävät helposti liikunnan tarjonnan opiskelupaikkakunnalla, mikä edesauttaa opiskelijoita luonnollisesti liikkumaan. Opiskelijoille suunnatut nettisivut, josta löytyy liikuntapaikat ja -mahdollisuudet opiskelija-alennuksineen, on ehdottomasti tarpeen. Kattava liikuntatarjonta kannustaa erilaisia ihmisiä liikkumaan, samoin useat salivuorot ovat tärkeitä säännölliselle liikunnalle.

Joensuussa on tarkoituksenmukaista kehittää samaan aikaan sekä yliopisto-opiskelijoiden että amk-opiskelijoiden liikuntapalveluja. Tällöin saadaan synergiaetuja, sillä kyseessä on suurempi opiskelijamäärä. Itä-Suomen Yliopistoon ja POKA:n pitäisi saada käyttöön liikuntapassi, joka kokoaisi liikuntapalvelut yhteen opiskelijoiden helposti saataville. Liikuntapassi oikeuttaisi kaikille liikuntatarran haltijoille sovitut liikuntapalvelut rajattomasti käyttöön. Liikuntatarralla olisi lukukaudella tietty pieni maksu opiskelijalle.

Liikuntapalvelujen kehittämisessä on tärkeää tuoda uusia, innovatiivisia ideoita, eikä pysyä vanhassa ja tehdä asioita samalla tavalla kuin ennenkin. Toki hyväksi koetut käytännöt on säilytettävä, mutta samalla on annettava tilaa liikuntapalvelun kehittämiselle ja uusille ehdotuksille.


Maria Röykkä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti